Eränkävijä

Eränkävijä – Millaisia Lupia Tarvitaan?

Eränkävijä – Millaisia Lupia Tarvitaan?

Eräluvat ovat varsinainen lupien viidakko. Eikä riitä, että selviää luvista, pitää myös tietää, milloin mitäkin riistaa on mahdollista metsästää. Jos omistaa maata, siellä voi metsästää asianmukaisesti, mikäli ei ole vuokrannut maitaan jonkin toisen osapuolen metsästyskäyttöön. Parasta on liittyä metsästysseuraan, niin selviää tästä asiasta helpommalla. Myös valtion mailla voi käydä metsästämässä. Luvat ovat aluekohtaisia ja ne voi hankkia helposti ottamalla käyttöön eräluvat sovellus. Tämän mobiilisovelluksen ansiosta luvan hankkiminen on nopeaa ja helppoa. Sovellusta kehitetään koko ajan eteenpäin. Valtion maille on saatavissa pienriista-, suurpeto, kalastus- sekä hirvenmetsästyksen aluelupia. Aluekohtaisiin rajoituksiin ja kaikkeen muuhun siihen liittyvään kannattaa perehtyä etukäteen, ettei tule yllätyksiä, kun on jo lähtenyt kauan odotetulle eräretkelle.

Eränkävijä tarvitsee metsästyskortin ja sitä varten on olemassa metsästystutkinto koe. Tämän kokeen onnistuneesti suoritettuaan metsästäjällä on riittävä tietämys säännöistä ja määräyksistä, jotka liittyvät metsästykseen ja riistanhoitoon. Kokeita järjestävät riistanhoitoyhdistykset.

Metsästystutkinto Koe Perustuu Metsästäjän Oppaaseen

Kokeeseen voi valmistautua kahdella eri tavalla. Riistanhoitoyhdistykset järjestävät uusille metsästäjille valmennuskursseja, jotka kestävät yleensä 12 tuntia. Kurssin aikana käydään läpi kaikki asiat, joita kokeen hyväksyttävään suorittamiseen tarvitaan. Valmennuskurssin hyvänä puolena voi pitää sitä, että kurssin aikana pystyy esittämään kysymyksiä.

Kokeeseen voi myös mennä ilman valmennuskurssia lukemalla Metsästäjän oppaan huolellisesti. Koe on kaksiosainen ja sen ensimmäisessä osassa käsitellään lajituntemusta ja toisessa osassa on monivalintakysymyksiä. Kaikkiaan kysymyksiä on 60. Tehtäviin pitää vastata 1,5 tunnin puitteissa. Metsästäjän opasta päivitetään säännöllisesti Suomen riistakeskuksen toimesta, ja siitä löytyy ajantasaista tietoa. Oppaan voi hankkia riistanhoitoyhdistykseltä tai suoraan riistakeskuksesta.

Ampumaurheilu Metsästyksen Tukena

Ampumaurheilu Metsästyksen Tukena

Monet eränkävijät käyvät harjoittelemassa ampumista myös radalla ja kilpailevat ampumaurheilun puolella. Eikä se ole lainkaan huono asia, koska hyviä ampumataitoja tarvitaan myös metsällä samoin kuin hermojen hallintaa ja rauhallisuutta. Lajeja on paljon tarjolla ja metsästyksestä innostunut ampuja löytää itselleen ne mieluisimmat lajit tai sellaiset lajit, joista on itselle eniten hyötyä harjoittelun kannalta. Turvallisin paikka ammunnan harjoittelulle on ehdottomasti ampumarata. Radoilla on tiukat säännöt ja hyvät toimintatavat, joiden puitteissa ja joita noudattamalla harrastuksesta ja harjoittelusta saa paljon irti.

Ampumaurheilu tuo ampumiseen hyvää rutiinia ja säännöllisesti treenaaminen kasvattaa taitojen lisäksi malttia ja hyvää aseenkäsittelytaitoa. Mikäli omaa edes vähän kilpailuviettiä, niin kilpailuihin kannattaa ehdottomasti osallistua ja nauttia myös niistä onnistumisista.

Eränkävijä Nauttii Luonnosta, Mutta Kaato Kruunaa Retken

Jos on eränkävijä mieleltään ja sielultaan, kuten Juhani Sinisalo nauttii luonnossa liikkumisesta, mutta myös onnistuneesta eräretkestä. Metsähallituksen tutkimuksen mukaan retken suunnittelu, luontohavainnot, eväät sekä palkinnoksi saatu saalis ovat perustana eräretkelle. Tärkeimmiksi asioiksi osoittautuvat fyysinen ja psyykkinen hyvinvointi, kun erällä käydään yleensä pienellä tai vähän isommallakin porukalla. Tärkeintä on irtautua arjesta ja keskittyä olemaan luonnon helmassa samanhenkisten ystävien seurassa. Vielä parempaa on, jos reissuun lähdetään porukalla esimerkiksi viikoksi uusiin maisemiin, jolloin kokemukset ovat elämyksellisiä.

Vaikka lupien viidakko on melkoinen ja mahdollisuuksia on paljon, kertoo eräluvat sovellus, mobiiliin ladattavat kartat ja moni muu nykytekniikan tuoma helpotus, että eränkäynti ei ole mitään historian havinaa. Sääntöjä ja määräyksiä on paljon ja ne on syytä tuntea. Kaikkien näiden asioiden kanssa oppii toimimaan oikein, kunhan ne opettelee hyvin alusta alkaen ja seuraa jatkuvasti tiedon muuttumista. Kokeneemmat eränkävijät neuvovat mielellään kokemattomampia, uusia tulokkaita.