Juhani Sinisalo

Kaikki metsästyksestä Suomessa

Metsästyskauppa

Juhani Sinisalo on metsästäjän oma sivusto

Juhani Sinisalo on ollut metsästysretkeilijä vuosikymmenten ajan ja hän pyöritti siinä ohessa metsästystarvike- ja aseliikettäkin. Tietämys metsästyksestä, aseista sekä kaikesta niihin liittyvistä asioista, kuten metsästyksessä tarvittavista luvista, ovat tärkeitä kenelle tahansa harrastajalle. Näillä sivuilla kerrotaan, mitä kaikkea aiheisiin liittyy, mistä pääsee alkuun ja ehkä kokeneempikin harrastaja saa lisää hyvää tietoa.

Metsästysharrastus on luonnossa liikkumista ja ympäristön tarkkailua. Joskus muinoin metsästäminen oli elinehto saada perheelle ruokaa. Turkikset ja nahat saatettiin laittaa myyntiin rahan saamiseksi. Nykyisellään metsällä käyminen on sosiaalista, samanhenkisten ihmisten tapaamista, mutta toisaalta siihen liittyy myös vapaaehtoistyötä. Pitämällä riistakannat kurissa, eläinkannat pysyvät hyvinvoivina eivätkä ylisuuret kannat aiheuta vahinkoa. Siinä on sekä eläinsuojelullinen että yhteiskunnallinen näkökulma.

Usein luullaan, että ammunta on sotahullujen harrastus, mutta todellisuudessa se on hyvin lailla säädeltyä ja todellista hermojen hallintaa vaativa laji. Se vaatii tarkkuutta yhtä lailla radalla kuin luonnon helmassa riistametsällä.

Ammunta Ei Ole Räiskimistä Miten Sattuu

Ammunta Ei Ole Räiskimistä Miten Sattuu

Kokenut eränkävijä tietää, että riistametsällä tehdään muutakin kuin vain kävellään eteenpäin ja odotetaan, että saalis tulee eteen. Toki päivän aikana tulee liikuttua reilusti, mutta lisäksi luonnossa tutkitaan eläinten jätöksistä, onko saalis liikkunut ympäristössä sekä tunnistetaan muita lähistöllä liikkuvia eläimiä.

Laji edellyttää, että turvallisuusnäkökulmat otetaan huomioon. Jos radalla ampumaharrastus on hyvin tarkkaan johdettua ja valvottua, se on sitä vielä enemmän maastossa, jossa voi riistan lisäksi myös liikkua muita ihmisiä. Ennen jokaista laukausta on varmistuttava siitä, että kohde on varmasti sitä mitä pitääkin, eikä samalla suunnalla ole mitään sellaista kohdetta, mikä voisi vahingoittua harhaluodista.

Metsästys On Tarkoin Säädeltyä

Eränkäynnin harrastaminen vaatii hiukan vaivaa ja aikaa ennen kuin on valmis aseen kanssa metsälle. Kaikki lähtee siitä, että metsälle ei voi mennä ellei ole suorittanut metsästäjätutkintoa ja sen myötä saanut metsästäjäkorttia. Kortti puolestaan tulee voimaan, kun riistanhoitomaksu on maksettu. Ampumista on harjoiteltava aluksi ampumaradalla riittävän taidon saavuttamiseksi. Omaa asetta varten tarvitaan aseen hallussapitolupa poliisilta.

Metsästys ja ampumaurheilu kulkevat usein käsikädessä. Useat metsämiehet haluavat parantaa ampumataitojaan ja siksi kuuluvat sekä johonkin ampumaseuraan että metsästysseuraan. Mikäli aikoo riistametsällä keskittyä isompaan riistaan, kuten hirviin, peuroihin, kauriiseen, villisikaan tai karhuun, tulee suorittaa ampumakoe, ennen kuin on valmis metsälle. Ampumakokeita järjestävät paikalliset riistanhoitoyhdistykset. Vielä puuttuu erälupa, jotta se lopullinen metsällä käyminen onnistuisi luvallisesti.

Viimeisimmät artikkelit

Metsästys
Kauriin metsästys Suomessa
by Helmi/ on 16 May 2023

Kauriin metsästys Suomessa

Kauriin metsästys on pitkään ollut suosittu harrastus Suomessa. Kauris on yksi maamme upeista riistaeläimistä, ja sen metsästys tarjoaa monia jännittäviä haasteita sekä mahdollisuuden nauttia luonnosta. Tässä artikkelissa tarkastelemme kauriin metsästyksen taustaa, nykytilannetta, sääntelyä sekä metsästyksen tekniikoita ja välineitä. Kauriin metsästys - eri lajit esiintyminen Suomessa esiintyy pääasiassa kaksi kaurislajia: valkohäntäkauris ja kuusipeura. Näitä upeita eläimiä tavataan ympäri maata, ja niiden kannat vaihtelevat alueittain. Kauriin metsästyksen historia Suomessa ulottuu vuosikymmenien taakse, ja se on kehittynyt merkittävästi.

Metsästys
Aseen Hallussapitolupa Käytännössä
by Helmi/ on 23 Jul 2022

Aseen Hallussapitolupa Käytännössä

Olemme jo aikaisemmin kertoneet aseen hallussapitoluvasta ja aseiden hankinnasta sekä aselupaan liittyvästä haastattelusta. Tällä kertaan keskitymme pelkästään siihen, mitkä ovat hyväksyttäviä käyttötarkoituksia, miten se osoitetaan, miten osoitetaan, että ampumaharrastus jatkuu ja mitä kaikkea liittyy rinnakkaislupaan. Aseen hallussapitolupa on virallisesti aselupa, mutta yhä edelleen sitä kutsutaan puhekielessä vanhalla nimellä aseenkantolupa. Olkoonpa nimi mitä vain, kysymyksessä on kuitenkin luvasta, jonka poliisi myöntää, ja jonka saatuaan voi aseen ostaa, omistaa, pitää hallussaan sekä kuljettaa tarvittaessa.

Metsästys
Sorsastus On Harrastus Ja Elämäntapa
by Helmi/ on 18 Jun 2022

Sorsastus On Harrastus Ja Elämäntapa

Sorsastus on yleisnimitys kaikkien vesilintujen metsästykselle eli kyse ei nimestä huolimatta ole ainoastaan sorsien metsästyksestä. Suomalainen sorsastuskausi alkaa joka vuosi 20. päivä elokuuta ja päättyy joulukuun lopussa. Kausi kestää siis koko syksyn, ja siihen osallistuu vuosittain kaikkiaan 100–200 tuhatta metsästäjää. Kyse on siis tapahtumasta, joka kestää pitkään ja joka koskettaa suoraan tai välillisesti varsin suurta osaa suomalaisista. Sorsastus Tapahtuu Eettisesti Näin laaja metsästyskausi tuottaa luonnollisesti myös runsaasti ammuttuja saaliseläimiä. Kun kaikki metsästysalueet huomioidaan, ammuttujen vesilintujen määrästä puhuttaessa liikutaan sadoissatuhansissa.

Metsästys
Kutsuntatodistus Aselupaa Haettaessa
by Helmi/ on 11 Apr 2022

Kutsuntatodistus Aselupaa Haettaessa

Kun ampuma-asetta on hankkimassa itselleen, hakijan on täytettävä kaikki luvan hankkimisen ehdot. Viranomainen harkitsee ja lopulta päättää, onko luvan myöntäminen turvallista ja siksi siihen tarvitaan perusteltu hakemus. Yhtenä osana hakemuksen asiakirjoista on sotilaspassi ja mikäli armeijaa ei ole käynyt on sen sijasta esitettävä joko siviilipalvelustodistus, kutsuntatodistus tai todistus siitä, että on vapautettu palveluksesta. Kutsuntatodistuksella korvaa sotilaspassin, jos armeijan käyminen on vasta edessä. Mitä näillä asiakirjoilla kerrotaan hakemuksessa? Kutsuntatodistus Osana Aselupahakemuksessa Aselupaa hakiessa viranomainen pyrkii mahdollisimman tarkasti arvioimaan sen, millaiset taidot hakijalla on aseen käytöstä ja siitä, että onko aseen käyttö turvallista.

Metsästys
Millaisia Ovat Aselupa Haastattelukysymykset
by Helmi/ on 15 Feb 2022

Millaisia Ovat Aselupa Haastattelukysymykset

Kun aselupaa hankkii itselleen, pitää olla aseelle soveltuva käyttötarkoitus kuten esimerkiksi metsästysharrastus. Lisäksi lupa myönnetään vain sellaiselle aseelle, joka sopii tähän hakemuksessa ilmoitettuun käyttötarkoitukseen. Toisinaan poliisi haluaa esittää myös aselupa haastattelukysymykset saadakseen lisäselvitystä ilmoitettuun harrastukseen. Tästä päätetään tapauskohtaisesti, joten jo hakemuksessa on pyrittävä mahdollisimman tarkasti kertomaan harrastuksesta sekä mitä ja missä aiot metsästystä harrastaa. Mitä tarkemmin hakemuksen liitteineen pystyy tekemään, sitä vähemmän siitä tulee viranomaiselle kysyttävää. Aselupahaastattelu Ja Aselupa Haastattelukysymykset Millainen tilanne on aselupahaastattelu ja miten siihen kannattaa varautua?

Metsästys
Millainen Erälupa Mihinkin Tilanteeseen?
by Helmi/ on 18 Jan 2022

Millainen Erälupa Mihinkin Tilanteeseen?

Erälupa on lupa, joka mahdollistaa muun muassa tietynlaisen kalastuksen, metsästyksen tai moottorikelkkailun. Erälupia on olemassa siis monia erilaisia. Usein ei osata edes ajatella, että vaikkapa kalastus voi vaatia aivan erillisen luvan, jotta sitä voi harrastaa. Jotta kalastus, metsästys ja moottorikelkkailu on luvallista, on tiedettävä tiettyjä seikkoja lupiin liittyen. Kerromme näistä kaikista tarvittavista luvista nyt hieman tarkemmin. Erälupa Ja Sen Useat Muodot Moni tietää, että kalastus saattaa vaatia aivan erillisen luvan. Kalastusluvat on jaoteltu kalastustyylin mukaan.

Juhani Sinisalo Tuntee Myös Riistamaat Ulkomailla

Juhani Sinisalo Tuntee Myös Riistamaat Ulkomailla

Juhani Sinisalo tuntee metsästys ja riistamaat ulkomaita myöden. Matkoja on ollut vuosikymmenten ajan niin Afrikassa, Yhdysvaltojen eri osavaltioissa kuin Venäjällä ja entisissä itäblokin maissa. Kokemusta on kertynyt ihan samaan tahtiin matkamuistojen kera. Metsästysretket vievät ajallisesti koko päivän aamusta myöhään iltaan, mutta silti patikointi luonnossa on se, mikä tekee matkasta antoisan. Reissut ovat olleet rankkoja, mutta kuitenkin hyvin mieleenpainuvia.

Juhani Sinisalo ja metsästysharrastus ovat tuottaneet tulosta ja saaliksi ovat päätyneet niin antiloopit, seeprat, puhvelit kuin villisiat. Myös karhua on jahdattu useampaan kertaan. Safarilta saalistetut lihat syödään usein jahtiporukan kesken, mutta varsinkin Afrikassa lihaa jaetaan myös paikallisille. Metsästysretki savannilla ei yleensä ole vaarallista, sillä saaliseläimillä on enemmänkin tapana paeta kuin tulla eränkävijää kohden.

Turvallinen Aseenkäsittely Metsällä

Juhani Sinisalo, kuten moni muukin eränkävijä tietää, että metsällä jos missä, aseenkäsittelyn on oltava turvallista. Asetta on aina käsiteltävä kuin se olisi ladattu. Yhteenkään virheeseen ei ole varaa. Piippukontrolli on aina oltava hyvä eli aseella on osoitettava turvalliseen suuntaan, eikä milloinkaan ihmisiin. Myöskään saalista vedettäessä piippu ei saa heilua metsästäjän selässä miten sattuu, vaan siinäkin tilanteessa sitä on kontrolloitava.

Hyvän metsästysretken jälkeen on myös huolehdittava siitä, että ase pysyy kunnossa sekä puhtaana. Se on puhdistettava jokaisen käyttökerran jälkeen huolellisesti ja öljyttävä. Piippu puolestaan on puhdistettava ennen ensimmäistä laukausta. Aseen tarkkuus kärsii, mikäli piipussa on öljyä.